Kenelle tarjoan juttuani? Jos vastaus on ”tuottajalle”, miten saan tuottajan vastaamaan viestiini?
Tähän kysymykseen vastaa Helsingin Sanomien lifestyle-toimituksen tuottaja Laura Kangasluoma.
”Kysymyksen ensimmäiseen osaan on helppo vastata: tarjoa juttuasi nimenomaan tuottajalle. Joskus ideat ottaa vastaan toimitussihteeri tai toimituspäällikkö, mutta viime vuosina juuri tuottajan nimike on yleistynyt toimituksissa. Hän on se, jota kannattaa virtuaalisesta hihasta nykiä – ja jos ei jostain syystä ole, tuottaja osaa välittää viestin oikealle ihmiselle.”
“Kysymyksen toinen osa onkin kinkkisempi. Olisi helppoa sanoa, että tuottajan saa vastaamaan, kun vain lähestyy timanttisella juttuidealla, mutta 95 prosentissa tapauksista se ei riitä. Idea tarvitsee rinnalleen kaksi asiaa: ymmärryksen siitä, mihin sitä on kauppaamassa, ja selostuksen siitä, miksi lukijan kannattaisi käyttää ideasta tehtyyn juttuun aikaansa – ja uusia tilaajia haalittaessa myös rahaa.”
”Hyvästä juttutarjousviestistä siis välittyy toimittajan ymmärrys siitä, että hän tuntee tuotteen, johon ideaansa tarjoaa. Jos juttuaan tarjoaa esimerkiksi aikakauslehteen, joka rakentuu tiukkojen juttukonseptien varaan, kannattaa suoraan kertoa, mille juttupaikalle ajattelisi ideansa istuvan: ‘Näkisin jutun sopivan hienosti lehtenne alkupäässä joka numerossa olevalle aukeaman henkilöjuttupaikalle’ on lause, joka osoittaa toimittajan tietävän, mitä kyseisessä lehdessä tehdään.”
”Toinen asia, jota timanttinen idea rinnalleen kaipaa, on toimittajan oma ymmärrys idean kiinnostavuudesta. Jos toimittaja osaa jo ideaa tarjotessaan ehdottaa, mikä esimerkiksi jutun verkko-otsikko voisi olla, hän osoittaa tajuavansa, mikä ideassa on kaikkein kiinnostavinta. Samalla tuottajalle kannattaa kertoa, mitä ajattelee ja toivoo yleisön saavan valmiista jutusta: jos osaa jo ideaa tarjotessaan kertoa, mikä oman jutun pointti olisi ja millä tavalla se kohdettaan palvelisi, ollaan jo pitkällä.”
”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että juttutarjouksen pitää olla viimeiseen pilkkuun asti viilattu – että jo ensimmäiseen viestiin on listattu jutun rakenne, haastateltavat ja visuaalinen ilme. Vähempikin riittää, ja hyvän idean kanssa näitä asioita on kiva lähteä pallottelemaan yhdessä tuottajan kanssa.”
”Sitten muutama nyrkkisääntö. Jos lähestyt tuottajaa, jota et entuudestaan tunne, kerro viestissä lyhyesti itsestäsi. Pane mukaan pari juttunäytettä ja kerro, mistä aihepiireistä olet kiinnostunut. Älä lähetä tuottajalle valmista juttua! Tätäkin nimittäin tapahtuu: toimittaja lähettää valmiin jutun ja kysyy, haluaako toimitus ostaa sen. Ani harva haluaa, sillä jokaisella toimituksella on jutuilleen omat kriteerinsä ja toiveensa, joihin on paljon helpompi tarttua ennen kuin juttua lähdetään tekemään.”
”Kaiken tämän sanottuani: lähetä viesti! Sillä et mitään menetä, ja vaikka kyseisestä ideasta ei juttua tulisikaan, nimesi jää tuottajalle mieleen.”
Miten tarjoan juttua?
Lähetä toimituksessa juttuja tilaavalle ihmiselle meilillä konkreettinen ja tiivis pitch. Tämä ei ole mitään salatiedettä, vaan ihan vain asioiden kommunikoimista toiselle ihmiselle, joka lukee meilisi. Hyvä juttuidea sisältää aiheen, näkökulman, toteutustavan, sekä käsityksen kohdelehdestä. Tilaajan täytyisi meilistäsi päätellä, millainen juttu olisi sitten kun se on valmis. Kuka siinä puhuu? Miten se kertoo asiansa? Miten pitkä se on? Mikä on jutun pääpointti? Miksi sen pitäisi kaiken järjen mukaan kiinnostaa lukijaa? Älä tarjoa juttua ”kauneusihanteista” tai ”pääministerin avustajista”, vaan tarjoa tarkkaa ideaa. (Ks. kohta ”Millainen on hyvä juttuidea?”)
Vinkki: Juttuideoita voi laittaa yhteen meiliin useampia. Tämä antaa innostuneen vaikutelman. Samalla se parantaa mahdollisuuksia, että saat jonkin idean läpi.
Vinkki 2: Tutustu mediaan ennen kuin tarjoat sinne juttua. Toimituksessa huomataan kyllä, jos et tunne kohdemediaa.
Vinkki 3: Käytä niin sanottua kirjastometodia. Mene kirjaston lukusaliin ja huomaa, kuinka paljon erilaisia lehtiä Suomessa (edelleen) julkaistaan. Kaikkiin niihin tekee jutut joku toimittaja, yhä useammin friikku. Voit ideoida juttuja lehtien aihepiireistä, miettiä kuka henkilö voisi sopia millekin palstalle, tai mitkä aiheet kiinnostavat juuri tämän lehden lukijoita eri vuodenaikoina. Sama metodi toimii lehtien digiversioissa. Tutustu niihin, kuvittele eri paikoille oma juttusi. Miksei se voisi olla kuten tämä tässä!
Vinkki 4: Kerro juttupitchissä jokin kiinnostava anekdootti aiheestasi. Jos pitchi on kiinnostava, myös juttusi taitaa olla sellainen.
Entä jos lehti ei halua freelancereiden ideoita ja minulle nauretaan, koska olen kokematon?
Lehdet eivät ainoastaan halua vaan myös tarvitsevat freelancereiden ideoita. Ja jos joku idea ei lehteä kiinnosta, sille ei silloinkaan naureta. Lehdet kyllä hylkäävät ideoita koko ajan ihan vain koska kyseinen idea ei sovi juuri siihen lehteen tai ajankohtaan.
Mitä kerron itsestäni juttutarjouksessa?
Perussääntö 1 kuuluu: Tärkeämpää kuin se, kuka olet, on se, mitä olet tehnyt toimittajana. Kerro mieluummin julkaistuista jutuistasi kuin takana olevista opinnoista.
Perussääntö 2: sinua itseäsi ja kokemustasi olennaisempi asia on kiinnostava juttuidea (Ks. Miten tarjoan juttua?). Tämä on tosi hyvä uutinen kokemattomien kirjoittajien kannalta: käytännössä kuka vain voi saada juttunsa läpi lehteen, jos idea on hyvä ja tekijä vaikuttaa siltä, että homma hoituu sovitusti.
Olen kirjoittava toimittaja. Pitääkö minun ideoida myös juttujen kuvituksia tai visuaalisuutta?
On ylipäätään hyvä hahmottaa, että juttuprojekti vaatii aina monen ammattilaisen yhteistyötä, juuri mitään ei saa aikaiseksi yksin. Jutun visuaalisuus, elämyksellisyys ja niin sanottu tarjoilu (miten tämä tarjotaan lukijalle?) ovat asioita, joita toimituksissa mietitään. Tämä ei tarkoita, että kirjoittavalla toimittajalla pitäisi olla valmis visuaalinen idea jutulleen – tai vaikka sellainen olisi, se ei välttämättä toteudu sellaisenaan. Eli juttuja kannattaa ideoida se mielessä, että usein ne muodostuvat tekstistä, (liikkuvasta) kuvasta, kuvateksteistä tai vaikka kuvituksesta ja grafiikoista. Näitä elementtejä pähkäillään yhdessä tuottajien ja toimituksen väen kanssa. Toimituksilla on usein omia termejä erilaisista juttukokonaisuuksista. Ulkoapäin niitä ei tiedä, mutta yksi tapa kommunikoida omaa ajatusta on sanoa, että toteutus voisi olla vaikka sellainen kuin teillä aiemmin ilmestyneissä jutuissa X ja Z.
Toimitukselle voi tietenkin tarjota myös juttupakettia, eli juttua ja kuvia, mutta mieluiten ideointivaiheessa, ei valmiina settinä.
Lähetin juttuidean toimitukseen, mutta viestiini ei koskaan vastattu. Olenko nyt ihan huono? Mitä teen?
Ärsyttävän tavallinen tilanne, jonka syynä ei ole sinä tai juttuideasi laatu, vaan melko varmasti joko kiire tai se, että viesti ei saavuttanut oikeaa ihmistä. Ei auta kuin forwata meili uudestaan vastaanottajalle, lähettää hänelle viesti tai yrittää soittaa. Juttuideaan voi myös liittää toivomuksen: ”Olisi hienoa, jos ehtisitte vastata viestiin viikon sisällä, sen jälkeen ajattelin tarjota ideaa muualle.”
Kaikkiin toimitukseen tuleviin juttuideoihin ei tartuta, mutta sekään ei tarkoita, että olisit yhtään huono. Voi olla, että idea ei sovi juuri tähän lehteen, tälle palstalle, tai samasta aiheesta on tehty hiljattain juttu, joten nyt sinulle vastataan ei kiitos. Juttujen tarjoaminen on sinnikkyyttä vaativa laji, eikä ei kiitos -viesteistä pidä lannistua. Uusi, kirkkaampi idea, lisää hommia ja uusi yritys!
Juttuidea ei mennyt kaupaksi, mitä teen?
Kolme mahdollista vaihtoehtoa ovat:
1. Tarjoa juttua jonnekin muualle.
2. Yritä parantaa ideaa: onko se tarpeeksi omaperäinen, kiinnostava, uusi, selkeä?
3. Unohda koko juttu tällä erää ja tarjoa seuraavia ideoita. Voi olla, että ideasi ajankohtaistuu jossain toisessa vaiheessa tai keksit siihen jonkin uuden kulman tai tekotavan.
Jos tapaat tai päädyt puheisiin tuottajien ja juttuja ostavien ihmisten kanssa, kysy ihmeessä, millaisia ideoita ja juttuja heiltä puuttuu. Mitä aihepiirejä tarjotaan liiankin kanssa, mitä uupuu? Millaisiin juttuihin toimituksessa aletaan jo kyllästyä, mistä innostutaan?
Mistä saan palautetta työstäni ja voinko pyytää sitä toimituksesta?
Palautteesta on eniten hyötyä juttuprosessin aikana. Pyydä kollegaa, ystävää tai puolisoa lukemaan, kuuntelemaan tai katsomaan juttusi, anele rehellistä palautetta ja seuraa reaktioita. Mihin asti jaksoit seurata, mikä jäi vaivaamaan, mistä kaipasit lisätietoa, mikä kohta oli puuduttavan tylsä?
Toivottavasti saat palautetta myös toimituksesta, mutta jos näin ei käy, tietenkin sitä voi pyytää.
Miten editointi toimii? Voiko sitä pyytää?
Yleinen väärinkäsitys on, että editointi olisi vain kielenhuoltoa ja lyhentämistä. Siihen ei tarvita editoria.
Hyvä editori kuuntelee, mitä toimittaja haluaa jutullaan sanoa ja pyrkii parantamaan mahdollisuuksia onnistua. Editori käsittelee juttua lukijan näkökulmasta. Ideaalitilanteessa editointi on tällaista:
– Iso osa työstä on juttelemista. Editori kyselee kirjoittajalta taustatietoja ja näkemyksiä, ja saa hänet huomaamaan, mikä tekstissä on kiinnostavaa ja olennaista ja missä järjestyksessä (millä rakenteella) se kannattaisi esittää, jotta lukijan pysyisi jutussa mukana ja ymmärtäisi lukiessaan saman tien, mistä jutussa on kyse.
– Editori on lukijan asianajaja: hän kysyy kun ei ymmärrä, vääntää rautalangasta kun tarvitaan, vaatii kirjoittajaa perustelemaan valintojaan ja huomauttaa, missä kohdissa teksti on kliseistä tai turhan tylsää.
– Editori auttaa valitsemaan, mikä jutussa on turhaa, mistä kaivataan lisätietoja tai taustaa.
– Jos juttu herättää journalistis-eettisiä kysymyksiä, niitä puidaan editorin kanssa. Jos sinua arveluttaa jokin asia jutussa, ota se ehdottomasti puheeksi editorin kanssa.
– Usein editori saa luettavakseen jutun, jonka rakenne on sekava ja/tai juttu on tylsä, raporttimainen. Yhteistyönä ongelmia ratkotaan lukijan eduksi.
– Editori tekee toki myös viilausehdotuksia tyylin, yksittäisen sanojen tai lauseiden ja tiivistämisen suhteen.
Editointia pitää voida pyytää ja jopa vaatia. Juuri kukaan ei tee täydellistä juttua itsekseen. Siihen tarvitaan lukemisen ammattilaisia.
Miten avustaja voisi päästä osaksi työyhteisöä?
Tämä onkin hyvä kysymys. Useimmiten avustajakin haluaa jonkinlaisen työyhteisön. Se voi olla esimerkiksi toimitus jota avustaa, tai joukko muita avustajia. Tässä pitää olla aktiivinen myös itse. Osa toimituksista järjestää avustajatapaamisia ja pitää aktiivisesti yhteyttä avustajiin, osa ei ole koskaan edes tavannut avustajiaan eikä tiedä heistä paljoakaan. Työyhteisö on tärkeä myös journalismin käytäntöihin ja etiikkaan kasvamisessa. Muilta oppii, ihan huomaamatta.
Toimitukselle tai tuottajalle voi ehdottaa tapaamista, ja jos se ei tunnu luontevalta, voi koota muita avustajia vaikka kirjoitustreffeille kahvilaan tai illanviettoon. Ammatillinen yhteisö on tärkeä: siltä saa tukea ja vinkkejä, voi länkyttää yhdessä, ja toivottavasti pääsee myös intoilemaan onnistumisista.