Pitääkö palautteeseen vastata?
Oikaisupyyntöihin tulee vastata aina. Niiden perustelut kannattaa käydä läpi toimituksen kanssa.
On myös kohteliasta vastata asialliseen palautteeseen ja useissa toimituksissa sitä myös edellytetään. Onhan lukija ottanut omaa aikaansa lähettääkseen ajatuksiaan lukemastaan.
Välillä palaute on ilahduttavaa, mutta välillä se voi olla kiivastakin. Silloin kannattaa muistaa, että viesti kohdistuu sinuun ammattilaisena, ei henkilönä.
Päätoimittaja Laura Saarikoski Helsingin Sanomista neuvoo:
”On hyvä muistaa, että kaikki työ, jolla on yhteiskunnallista vaikutusta herättää voimakkaita reaktiota. Toimittajien kannattaa ajatella, että debatti on merkki siitä, että työ on vaikuttavaa ja merkittävää. Palautetta sinänsä ei pidä pelätä. Asialliseen palautteeseen on hyvä vastata, ja oikaisupyyntöhin pitääkin.”
”Tämä ei tarkoita, että tarvitsee kestää häirintää tai henkilöön menevää kiusaa. Ihminen joka nimittelee toista, ei minusta ansaitse sitä vastausta. Mutta on toki tapauksia, joissa lukija kirjoittaa aika ilkeästi, mutta asiasta. Olen huomannut, että jos sellaisiin vastaa asiallisesti, yleensä toinen pyytää anteeksi sitä alkuperäistä viestiään. Usein jos ihmiset kokevat että heidät nähdään ja huomioidaan, he ovat sen jälkeen ystävällisiä.”
Entä jos saan vihapostia tai minua maalitetaan?
Nykyään maalituksesta puhutaan paljon, mikä on hyvä, jotta toimittajat tietävät miten toimia. Ei kuitenkaan kannata pelätä turhaan. Useimmissa medioissa on näiden tilanteiden varalta toimintaohjeet. Kysy siis kollegalta – olitpa kuukausipalkkainen tai free. Journalisti on koonnut hyvät ohjeet, joihin kannattaa tutustua.
On hyvä tiedostaa sekin, että suurin palautevyöry liittyy yleensä tiettyihin medioihin. Tiivistetysti: mitä suurempi media, sitä enemmän ja kovempaa palautetta. Jos kirjoitat Hesarille, saat varmasti enemmän someryöpytystä kuin Nuoressa Voimassa tai Long Playssa. Se liittyy siis myös lehden kokoon, rooliin ja merkitykseen, ei vain sinuun kirjoitukseesi, vaikka palaute tuntuisi henkilökohtaiselta.
Helsingin Sanomien päätoimittaja Laura Saarikoski vastaa tähänkin kysymykseen:
”Kun häirintää ja uhkailua tulee, pitää pyytää apua. Tämä koskee sekä avustajia että toimituksen työntekijöitä. Lähes kaikissa toimituksissa on vihapuheen ja häirinnän vastainen ohjeistus, ja se alkaa aina siitä, että puhu asiasta. Kannattaa myös tsekata somen yksityisyysasetukset ja esimerkiksi sopia tarvittaessa, kuka lukee palautteen. Aina voidaan sopia, että vaikkapa esihenkilö lukee toimittajan luvalla meilit. Henkilöön kohdistuvat uhkailut viedään toimituksen johdolle ja turvallisuuspäällikölle, ja mietitään yhdessä, pitääkö tehdä ilmoitus poliisille. Näihin asioihin on toimituksissa prosessit olemassa, eikä pidä jäädä yksin.”
”Nykysomessa täytyy ymmärtää, että usein palaute ei ole henkilökohtaista vaan masinoitua. Ei pidä ajatella, että toimittajana sitoudut olemaan somessa vuorokauden ympäri tai että se on asia, jota täytyy jotenkin vain kestää. Aika pieni osa suomalaisista edes on esimerkiksi X:ssä, ei siellä päivystäminen ole mikään velvollisuus.”
”Kyllä minullakin on välillä mennyt panettelu ihon alle. Siihen auttavat kokemus ja vertaistuki. Joskus teen niin, että päätän palata asiaan somessa vähän myöhemmin, vaikkapa 48 tunnin kuluttua. Kannattaa kokeilla sitä. Et ole siellä palvelemassa herjaajia, eikä heillä ole oikeutta käyttää aikaasi sillä tavalla.”