Minkälainen on hyvä toimittaja?
Riippuu varmaankin siitä, keneltä kysytään ja mikä on työnkuva, mutta otetaan muutama tärkeä piirre.
Hyvä toimittaja on utelias ja liikkeellä avoimin mielin.
Hyvä toimittaja hahmottaa isoja kokonaisuuksia ja osaa kertoa niistä kiinnostavasti.
Hyvä toimittaja on sinnikäs. Työ vaatii soittelua, tarkistamista, asioiden kaivelua, ihmisten suostuttelua, asiakirjojen läpikäyntiä, pettymysten sietämistä…
Hyvä toimittaja ilmaisee itseään selkeästi. Toimittajan työ on usein sitä, että pitää kertoa kirkkaasti monipolvisista asioista kadottamatta sävyjä – ja jutun punaista lankaa.
Hyvä toimittaja ymmärtää, kenelle työtään tekee. Toimittaja on lukijan palveluksessa. Toimittajan työtä ei ole mielistellä kavereita tai kollegoja, edistää omia etujaan tai edes itselleen tärkeitä asioita (voi toki ajatella, että haluaa tuoda julkisuuteen asioita, joita pitää itse erityisen merkittävinä, mutta itselle läheisiä asioita pitää käsitellä erityisen tarkasti: lähestynhän aihetta avoimesti, monipuolisesti ja tarvittaessa kriittisesti).
Voiko toimittaja tehdä samaan aikaan journalismin kanssa vaikuttajaviestintää tai markkinointia?
Journalistin ohjeiden kohta 4 kuuluu näin:.”Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.”
Tämän perusteella on selvää, että toimittaja ei voi tehdä samasta aiheesta tai aihepiiristä journalismia ja markkinointia tai viestintää. Käytännössä ohjenuorana voisi olla ainakin täysi läpinäkyvyys sekä yleisön että työnantajan suuntaan. Työnantajan kanssa voi keskustella esimerkiksi siitä, kuinka kauan on syytä pitää hajurakoa entiseen työnantajaan tai toimeksiantajaan (esim: “sain vuosi sitten palkkion/palkkaa taholta X, voinko kirjoittaa siitä nyt, vai olisiko parempi että jutun tekee joku muu?”)
Milloin minun tulisi jäävätä itseni jutun teosta?
Kun haastateltava on ystäväsi tai läheisesi tai sinulla on jollain muulla tavalla “oma lehmä ojassa”. Kun kirjoitat aiheesta, josta voit saada hyötyä taloudellisesti tai poliittisesti. Käytännössä siis silloin kun jutun uskottavuus ja riippumattomuus voi kärsiä siitä, että juuri sinä kirjoitat aiheesta.
Kuitenkin mistä vain positiosta voi kirjoittaa, jos se on koko jutun pointti ja kirjoittaja pelaa avoimin kortein. Jos esimerkiksi olet aktiivinen poliittisessa liikkeessä ja kirjoitat kyseisestä liikkeestä, se on perusteltua vain, jos kirjoitat täysin auki oman positiosi ja teet itsestäsi toimijan. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, onko tällaisesta valinnasta hyötyä vai haittaa.
Kokemattomat kirjoittajat aliarvoivat helposti sen, millaisiin ihmissuhdesotkuihin ja julkisiin likapyykkeihin itsensä voi saada imaistua kirjoittamalla omista tutuistaan. Tähän liittyy isoja riskejä vaikka tekijä ajattelisi olevansa hyvällä asialla. Pahimmassa tapauksessa jutun kohteet suuttuvat, lukijat pettyvät ja kirjoittajalle jää likainen olo.
Journalismissa puhutaan paljon kriittisyydestä. Pitääkö toimittajan epäillä kaikkea, mitä vaikkapa haastateltava sanoo tai mitä tiedotteessa sanotaan?
Usein kyse ei ole vain kriittisyydestä vaan yksinkertaisesti tarkkuudesta. Toimittaja ei voi ulkoistaa faktantarkistusta haastateltavalle. Haastateltava voi muistaa väärin, vaikka ei tarkoittaisikaan johtaa harhaan. Tiedotteet (yritysten, järjestöjen, yliopistojen, puolueiden, poliisin, kansalaisten…) voivat olla lähtökohta jutun teolle mutta eivät itse juttu. Pitää selvittää, mihin väitteet perustuvat. JSN:n ohjeet eivät koske haastateltavaa tai tiedottajaa, mutta ne koskevat sinua.
Pyysimme tähän kysymykseen vastausta tutkivaa työtä tekevältä konkaritoimittajalta. Näin kysymykseen vastaa Maria Manner, Ylen tutkivan ryhmän ja MOT-ohjelman tuottaja:
”Periaatteessa toimittajan pitää epäillä kaikkea. Käytännössä olisi tietysti liioittelua epäillä aivan kaikkea. Jutun luonteellakin on väliä: jos on tekemässä katugallupia muikkumarkkinoilla, voinee pitää uskottavana haastateltavaa, joka kertoo pitävänsä muikuista. Jossain toisessa yhteydessä yksinkertaisiakin väitteitä voi olla syytä kyseenalaistaa.”
”Kriittisyys on väline, ei itseisarvo. Ajattelen, että sen tarkoitus on auttaa kaivamaan esiin tosiseikat. Pohjimmiltaan kriittisyys tarkoittaa sitä, että toimittaja ajattelee kuulemaansa, näkemäänsä ja lukemaansa. Miksi haastateltava haluaa puhua tästä? Miksi hän sanoo noin? Miten asia todella on ja miksi? Kriittisyys tarkoittaa myös sitä, että yrittää selvittää lausunnon kontekstin. Miten vaikkapa vaalien läheisyys vaikuttaa poliittisiin kiistoihin? Jos kyseessä on esimerkiksi tutkimusta koskeva tiedote, on syytä etsiä käsiinsä alkuperäinen tutkimus ja tutustua siihen. Silkka kyynisyys on lähinnä tympeää. Aito kriittisyys edellyttää, että tuntee aiheen riittävän hyvin.”
”Kaikki vähänkin merkitykselliset väitteet jutussa pitää pyrkiä varmistamaan tai vähintään lähteyttämään uskottavasti. Eräs tarkka kollegani sanoo, että asiat voivat olla itsessään vähäpätöisiä yksityiskohtia, mutta silti jutun kannalta olennaisia. Ja jokainen virhe nakertaa jutun uskottavuutta.”
”Kriittisyys ei tarkoita epäluottamusta tai sitä, että välttämättä lähtökohtaisesti epäilisin haastateltavaa. On tärkeä kyseenalaistaa myös asioita, joihin itse uskoo. Usein ihmiset muistavat asiat sinnepäin tai väärin, vaikka heidän tarkoituksensa ei olisi valehdella. Etenkin henkilökohtaisissa asioissa on välillä epämukavaa kysyä haastateltavalta todistusaineistoa. Yleensä ihmiset kuitenkin ymmärtävät, kun heille perustelee, että jutussa on tärkeä tuoda esiin, mihin väitteet perustuvat ja miten ne on varmistettu. Hyvin tehty juttu on useimmiten haastaltavankin etu.”
”Toimittajan on tietysti tärkeää epäillä myös itseään. Vaikka toisin voisi ehkä luulla, siinä monet toimittajat ovatkin lähes neuroottisen hyviä. Joskus toivoisin, että journalistien itsekriittisyys näkyisi enemmän myös alan ulkopuolelle.”
Miksi ei saa haastatella kavereita?
Kavereita ei kannata haastatella, koska silloin toimittajan riippumattomuus on helppo kyseenalaistaa – ja niin on syytäkin tehdä. Sellainen näyttää epäilyttävältä lukijoiden silmiin: suosiiko toimittaja kavereitaan? Toinen syys on se, että kaverin haastatteleminen voi joskus olla helpoin tapa päästä kaverista eroon. Tuttu saattaa odottaa että teet jutusta sellaisen kuin he toivovat koska olette tuttuja, ja nämä näkemysten erot voivat johtaa tosi ikäviin tilanteisiin. Lopulta on molemmilla paha mieli. Etsi siis haastateltavat lähtökohtaisesti oman piirin ulkopuolelta.
Toisaalta on hyvä myöntää ja tiedostaa, että pienessä maassa esimerkiksi jonkin tietyn alan toimijat kyllä oppivat tuntemaan toisensa. Toimittaja on se, jonka täytyy pitää hajurakoa ja tunnistaa roolinsa. Jos pelkää tuttujen reaktioita omiin juttuihin, tuskin pystyy tekemään työtään uskottavasti.
Jos olet epävarma siitä, onko haastateltava liian lähellä, aina voit kysyä toimituksesta. Kysy vaikka: ”Minusta henkilö X olisi tähän paras haastateltava syistä X Y ja Z, mutta tunnemme toisemme tavalla Ö – onkohan tämä ongelma?” Joskus tuttu ihminen voi olla esimerkiksi paras asiantuntija kertomaan jostakin asiasta. Silloin tuntuisi älyttömältä etsiä toinen haastateltava.
Joskus taas toimittajan ja kohteen välinen suhde voi olla koko jutun pointti. Tällöin se pitää vain kertoa avoimesti lukijoille.