Jokes-apuraha Riitta Raatikaiselle

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö on myöntänyt 18 300 euron Jokes-apurahan Savon Sanomien uutispäällikölle Riitta Raatikaiselle ”Paikallisuuden kuvat” väitöstutkimukseen. Raatikainen tutkii väitöskirjassaan itäsuomalaisten paikkojen julkista representaatiota lehtivalokuvissa.

Viestinnän maailmassa on totuttu ajattelemaan, että todelta näyttävä kuva kertoo tosiasioita kohteestaan. Itä-Suomea on esitetty valokuvissa aktiivisesti 1800-luvun loppuvuosikymmenistä alkaen. Valokuvilla on myös ollut keskeinen rooli Itä-Suomen käsitteen visualisoimisessa osana kansallisen identiteetin rakentamista.

Väitöskirjatyössään Raatikainen kysyy, miltä Suomen itä näyttää? Miten valokuvat ovat muodostaneet ja muokanneet sitä, miten Itä-Suomen ymmärrämme ja millaisena sen näemme tai tunnemme? Kenen tarinaa valokuvat kertovat ja kenen tavoitteita ne palvelevat?

Riitta Raatikainen valmistelee tutkimustaan Joensuun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Hän työskentelee Savon Sanomien uutispäällikkönä, ja keskittyy tällä hetkellä erityisesti lehden verkkopalveluiden kehittämiseen. Hänen toinen osaamisalueensa on valokuvassa, ja Raatikainen toimii muun muassa ensi keväänä Ateneumissa esiteltävän akateemikko Caj Bremerin retrospektiivisen valokuvanäyttelyn kuraattorina.

Jokes-säätiö myöntää apurahoja lehdistölle työskenteleville journalisteille. Apurahat rahoitetaan pääosin Kopiosto-korvauksin, jotka kertyvät mm. lehdistöaineiston valokopioinnista. Vuonna 2008 säätiö jakoi apurahoina yhteensä 428 077 euroa. Jokes-apurahaa on myönnetty vuodesta 1999 lähtien.

Jokes-apuraha julkistettiin tiistaina (28.4). Suomen Journalistiliiton kevätvaltuuston kokouksessa Järvenpäässä.

Lisätietoa:

Riitta Raatikainen: Tiivistelmä tutkimushankkeesta

Paikallisuuden kuvat

Itäsuomalaisten paikkojen julkinen representoituminen valokuvissa

Miltä Suomen itä näyttää? Miten valokuvat ovat muodostaneet ja muokanneet sitä, miten Itä-Suomen ymmärrämme ja millaisena sen näemme tai tunnemme? Kenen tarinaa valokuvat kertovat ja kenen tavoitteita ne palvelevat?

Viestinnän maailmassa on totuttu ajattelemaan, että todelta täyttävä kuva kertoo tosiasioita kohteestaan.

Itä-Suomea on esitetty valokuvissa aktiivisesti 1800-luvun loppuvuosikymmenistä alkaen. Valokuvilla on myös ollut keskeinen rooli Itä-Suomen käsitteen visualisoimisessa osana kansallisen identiteetin rakentamista.

Väitöstutkimukseni Paikallisuuden kuvat analysoi sitä, millaisena dokumentaarinen valokuva on esittänyt ja esittää Itä-Suomea. Onko kuvaajan tietoisuus, kuvaushetkellä oletettu kohderyhmä tai kuvaston tilaaja vaikuttanut aineiston sisältöön? Näyttäytyikö itäsuomalaisuus aiempina vuosikymmeninä eri tavoin kuin 2000-luvun alun uudessa realistisessa kuvastossa?

Tutkin valokuvaa yhtenä tekstimuotona, joka operoi oman välineensä keinoilla laajassa intertekstuaalisessa verkostossa. Dokumentaarinen valokuva rakentaa paikallisuutta samalla tavoin kuin totena pidetyt kertomukset, jotka synnyttävät fiktiivisiä käsitteitä paikoista.

Työssäni visuaalinen kulttuuri ja viestintä leikkaavat maantieteen rajapintoja. Kuvien kytkeytyminen vallankäyttöön liittää tutkimuksen väljästi myös jälkikoloniaaliseen lähestymistapaan. Aineiston julkisuus kohdistaa työni erityisesti lehdissä ja kirjoissa julkaistuihin kuviin sekä kuvan ja sanan keskinäisiin suhteisiin.

Paikallisuuden kuvien ajankohtaisuus syntyy valokuvien aktiivisesta käytöstä mielikuvien, myös alueellisten mielikuvien, rakentajana. Suomalaisessa valokuvatutkimuksessa paikallisuuden historiallinen tarkastelu on kuitenkin ollut vähäistä. Suomen laidat eivät myöskään nyt kuulu kulttuurisen tutkimuksen keskiöön. Itse puolestani koen nimenomaan katvealueet kiinnostavina yhteiskunnan kehityksen peileinä.