Jokes juhlii 30-vuotista historiaansa

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Helmikuussa avataan erityinen juhlavuoden apurahahaku. Jokes 30 vuotta -juhlastipendit myönnetään luovaan tai tutkivaan journalistiseen hankkeeseen.

Jokes järjestää elokuussa juhlaseminaarin. Kaikille avoin ja maksuton journalismiseminaari pohtii luottamuksen rakentamisen keinoja, median mielipiteellistymistä sekä median roolia polarisoitumisessa. Seminaarin ajankohta voi muuttua, jos koronavirus estää kokoontumisen sisätiloihin.

“Kohottaakseen journalistien ammattitaitoa ja edistääkseen sananvapautta Suomen Sanomalehtimiesten Liitto – Finlands Journalistförbund r.y. on päättänyt perustaa säätiön, jonka nimi on Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö.” Näin juhlavasti lukee säädekirjassa, joka on toimitettu oikeusministeriölle.

Suomen Sanomalehtimiesten Liiton hallitus alkoi keväällä 1991 valmistella säätiön perustamista keinoksi jakaa Kopiosto-korvauksista kertyvät apurahat. Toukokuun 30. päivä 1991 SSL:n hallitus päätti luovuttaa säätiön peruspääomaksi asunto-osakkeet, jotka oikeuttavat huoneistoon Vironkatu 8 C 43 sekä lahjoittaa 200 000 markkaa. Lokakuun 30. päivä 1991 liittohallitus päätti esittää valtuustolle, että se perustaa Suomen Sanomalehtimiesten Liiton nimissä 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön. Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Jokesin juuret ovat siis vuodessa 1991 ja Journalistiliiton juhlavuodessa. Journalistiliitto viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan lokakuussa 2021.

Juhlastipendien lisäksi keväällä järjestetään sekä Lehtikuvaajarahaston apurahahaku että normaali avoin Kopiosto-apurahahaku.  Lehtikuvaajarahaston apurahahaku alkaa helmikuussa. Huhti-toukokuussa avataan säätiön avoin apurahahaku eri tarkoituksiin.

 

Muokattu 5.2.2021 kello 15.51. Seminaarin ajankohdaksi muutettu elokuu.