Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön syksyn apurahahaku alkaa 28. syyskuuta. Nyt haettavat apurahat on tarkoitettu vuoden 2027 hankkeisiin.
Jokesin apurahoja myönnetään esimerkiksi ammattitaidon täydentämiseen, tutkimukseen, kieli- ja opintomatkoihin, ammattikuvaa syventävään työskentelyyn, kuten näyttelyiden tai julkaisujen tekemiseen. Työskentelyapurahoja myönnetään tieteen ja taiteen tekemiseen, sekä esimerkiksi näyttelyihin ja kirjojen kirjoittamiseen. Lisäksi myönnetään 3 000 euron työskentelyapurahoja journalistisiin hankkeisiin. Opiskelijoille myönnetään vain opiskelijastipendejä opinnäytetyön tekemiseen.
Säätiön kahden viikon kielikurssit järjestetään keväällä 2027 Bordeaux’ssa, Malagassa, Lontoossa, Tallinnassa (venäjän kieli) ja Tukholmassa. Tässä apurahahaussa voit hakea kielikurssien lisäksi säätiön Kolumnipajaan, joka järjestetään tammikuussa 2027 Helsingissä.
Jokesin jakamat apurahat rahoitetaan pääsääntöisesti Kopioston Journalistiliitolle maksamilla Kopiosto-korvauksilla. Kopiosto kerää näitä korvauksia tekijöiden antamien valtakirjojen nojalla.
Apurahoja jaettaessa voidaan ottaa huomioon se, onko hakija antanut Kopiosto-valtakirjansa Journalistiliitolle. Pitkä ura alalla on yksi apurahojen myöntämisperusteista, ja hakemuksen pakollinen liite on lyhyt journalistinen työhistoria. Lue tästä, millaisesta työstä Jokesille kertyy Kopiosto-korvauksia.
Apurahahakemus on allekirjoitettava pankkitunnuksilla ennen hakuajan päättymistä 30. lokakuuta kello 16.
Lue apurahailmoitus tästä.

