Stipendit Århusin pohjoismaiseen kurssiin nyt haettavana

Jokes tukee journalistien osallistumista Århusin pitkälle pohjoismaiselle journalistikurssille. Kurssilaiset on juuri valittu.

Apurahaa voi hakea matkakuluihin ja kurssimaksuun. Hakijan Kopiosto-valtakirjan tulee olla jätetty Journalistiliitolle. Opiskelijoille ei näitä stipendejä myönnetä.

Apurahaa haetaan säätiön sähköisen apurahajärjestelmän kautta. Hakuaika päättyy 18. kesäkuuta 2018 kello 17 ja päätökset tehdään ennen juhannusta. Hakemukseen liittyvä sitoumus on tulostettava apurahajärjestelmästä ja postitettava säätiön toimistolle.

Lehtikuvaajarahaston kevään apurahat jaettu

Jokesin Lehtikuvaajarahasto jakoi 29 240 euroa kevään apurahahaussa. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 19, ja apuraha myönnettiin yhteensä kymmenelle lehtikuvaajalle ja kuvaajien työryhmälle. Seuraavan kerran Lehtikuvaajarahaston apurahoja voi hakea syyskuussa 2018.

Katso myönnetyt apurahat.

Kevään apurahahaku alkaa

Säätiön kevään apurahahaku alkaa perjantaina 13. huhtikuuta. Hakuun tulevat 20 461 euron suuruiset Jokes-apurahat alan tutkimukseen tai muuhun koko media-alaa hyödyntävään huolellisesti perusteltuun tarkoitukseen sekä 5 000 euron työskentelyapurahat  tutkivaan työhön, omaan erikoisalaan syventymiseen tai taustatyöhön. Lisäksi haettavana ovat Jyrki A. Juutin muistostipendit edunvalvontataitojen harjaannuttamiseen, 900 euron opiskelijastipendit opinnäytetyön tekemiseen sekä apurahat opintojen loppuunsaattamiseen. Säätiö jakaa myös apurahat kolmepäiväiselle Mobiilivideokurssille sekä Visuaalinen suunnittelu järjestölehdissä -kurssille. Näiden lisäksi Jokes jakaa enintään kuusi apurahaa Tampereen yliopiston Venäjän ja Kiinan median osaamiskeskuksen (TaRC) kansainväliselle Media ja arktinen alue -mestarikurssien viikolle osallistumiseen.

Hakemus on jätettävä sähköiseen apurahajärjestelmään 9. toukokuuta kello 17.00 mennessä. Apurahajärjestelmästä tulostettava sitoumus tulee allekirjoittaa ja postittaa. Sen on oltava perillä säätiön toimistolla viimeistään 16. toukokuuta 2018 kello 16.00.

Katso tarkemmat tiedot nyt haettavana olevista apurahoista.

Kopiosto-apurahoja lehtikuvaajille, pikkustipendejä Tutki-konferenssiin

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö julkistaa haettavaksi apurahat Tutki!2018 –konferenssiin osallistumiseen. Tutkivan journalismin konferenssi järjestetään Sanomatalossa 20.–21.4.2018. Apurahojen haku alkaa 1.2.2018 ja päättyy 23.2.2018 kello 17.00.
Helmikuun alussa alkaa myös Jokesin Lehtikuvaajarahaston apurahahaku lehtikuvaajille valokuvaproduktioiden tekemiseen sekä läheisesti lehtikuvausta sivuaviin opintoihin ja tutkimuksiin.

Lue lisää apurahahausta.