Tue Journalistien tukirahastoa ja lataa ystävillesi joulutervehdys

 

Journalistien tukirahasto avaa aineettoman joululahjakampanjan. Tukirahasto on mediatalojen ja alan liittojen yhdessä perustama rahasto, joka auttaa avustuksin uhkailun, vainon ja muiden häirinnän muotojen kohteeksi joutuneita journalisteja.

Lahjoittamalla joulukorttirahasi tukirahastolle saat käyttöösi Pertti Jarlan suunnitteleman joulutervehdyksen. Painokelpoisen joulutervehdyksen voi lähettää ystävilleen ja yhteistyökumpaneilleen vaikkapa sähköpostilla.

Lahjoitukset voi tehdä verkkokaupan kautta.

Lahjoituksella tuet sananvapautta ja autat uhkailun kohteeksi joutuneita journalisteja.

Poliisin arpajaishallinto on myöntänyt 16. lokakuuta 2020 rahankeräysluvan RA/2020/1253 Journalistisen kulttuurin edistämissäätiölle. Lupa on voimassa toistaiseksi. Keräysvaroista myönnetään tukea uhkailun kohteeksi joutuneille journalisteille hakemuksien perusteella. Keräysvaroin tuettuja avustuskohteita voivat olla esimerkiksi kriisiterapian kulut tai hälytyslaitteiden asentaminen. Rahaston tuella voi saada lakineuvontaa rikosilmoituksen tekoa varten. Rahaston tuella voi hankkia assistentin tutkintapyyntöön liittyvän materiaalin keräämistä varten. Avustuksia voidaan myöntää myös ansionmenetyksiin esimerkiksi työkyvyttömyyden aikana. Rahastosta voidaan myöntää avustusta myös muihin tilanteesta johtuviin, yllättäviin kuluihin.

Keräyksen toimeenpanija on Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö sr.