Lehtikuvaajarahaston apurahan sai yhteensä 13 valokuvaajaa. Apurahojen yhteissumma oli 34 870 euroa. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 27.
Lehtikuvaajarahaston hoitokunta totesi yleiskeskustelussaan, että hakemusten yleistaso oli kehnohko. Useasta hakemuksesta puuttui kunnon budjetti. Lehtikuvaajarahaston hoitokunta toivookin, että hakijat kertoisivat jatkossa tarkemmin, mihin tarkoitukseen apurahaa anotaan. Jos apurahaa toivotaan kuluihin, tulisi hakemuksessa eritellä mahdollisimman tarkasti hankkeen talousarvio. Myös työskentelyapurahaa haettaessa hakijan tulisi kertoa, kuinka kauan projektiin käytetään aikaa ja onko hakija esimerkiksi ottamassa samanaikaisesti vapaata leipätyöstään – joko palkkatyöstä tai freelance-toimeksiannoistaan.
Hakemukseen liitettävien työnäytteiden tulisi liittyä projektiin ja niiden tulisi olla mahdollisimman tuoreita, jotta apurahoista päättävät saavat käsityksen, millaista hanketta ollaan toteuttamassa. Seuraavan kerran lehtikuvaajien Kopiosto-apurahoja jaetaan kesällä 2015.
Katso apurahansaajat tästä.