Ylimääräinen Kopiosto-apurahojen haku maaliskuussa

Ylimääräinen Kopiosto-apurahojen haku maaliskuussa

Kopioston tekijäjärjestöt jakavat maaliskuussa apurahoja Arkkitehti-lehden, Helsingin Sanomien, Karjalaisen, Mikrobitin, Suomen Kuvalehden ja Tekniikan Maailman tekijöille. Haku alkaa 11. maaliskuuta ja päättyy 5. huhtikuuta.

Nyt jaossa oleva ylimääräinen 145 000 euron apurahasumma on kertynyt tekijänoikeuskorvauksista, joita näiden lehtien kustantajat ovat maksaneet lehtien digitoinnista ja käytöstä ennen vuotta 1999. Apurahoja jaetaan lehtien työsuhteisille ja freelance-tekijöille, esimerkiksi toimittajille, päätoimittajille, valokuvaajille, kuvittajille ja graafisille suunnittelijoille sekä muille sisältöä tekeville ammattilaisille.

Apurahahaku järjestetään Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön, apurahajärjestelmän kautta. Näihin apurahoihin ei vaikuta aiemmin Jokesilta tai muilta Kopioston jäsenjärjestöiltä saadut apurahat, eikä näistä aiheudu karenssia tuleviin apurahoihin.

Kopioston jäsenjärjestöt ovat nimenneet omat edustajansa hoitokuntiin, jotka tekevät päätökset apurahansaajista. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät täältä.

Tämä apurahahaku järjestetään yhteistyössä Aikakauslehtien Päätoimittajien, Grafian, Finlands svenska författareföreningin, Finnfoton, FOT:en, Kuvaston, Kuvittajien, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen, Päätoimittajien yhdistyksen, Sarjakuvantekijöiden, Suomen arvostelijain liiton, Suomen journalistiliiton, Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Tiedetoimittajain liiton ja Suomen Tietokirjailijoiden kesken.

 

Lehtikuvaajarahaston kevään Kopiosto-apurahahaku alkaa

Lehtikuvaajarahaston kevään Kopiosto-apurahahaku alkaa

Jokesin Lehtikuvaajarahasto julkistaa haettavaksi apurahat lehtikuvaajille valokuvaproduktioiden tekemiseen sekä läheisesti lehtikuvausta sivuaviin opintoihin ja tutkimuksiin.

Kopiosto-apurahat on tarkoitettu ensisijaisesti lehdistölle sekä sähköisten viestimien verkkojulkaisuille työskenteleville ja työskennelleille kuvaajille.

 

Apurahojen haku alkaa 5. tammikuuta ja päättyy 4. helmikuuta kello 16, jolloin sähköisen hakemuksen on oltava jätetty apurahajärjestelmään. Hakemus on allekirjoitettava pankkitunnuksilla hakuajan loppuun mennessä, muuten sitä ei oteta käsittelyyn.

Lue hakuilmoitus ja tarkemmat hakuohjeet täältä.

Århus-kurssin teemoina vihreä siirtymä, tulevaisuuden journalismi ja uusi Eurooppa

Århus-kurssin teemoina vihreä siirtymä, tulevaisuuden journalismi ja uusi Eurooppa

Haku Århusin pohjoismaiselle journalistikurssille on alkanut. Haku päättyy 10. tammikuuta. Kolmen viikon kurssi järjestetään maalis-huhtikuussa Bergenissä, Århusissa ja Brysselissä. Kurssiohjelmassa keskitytään tällä kertaa tulevaisuuden journalismiin, vihreään siirtymään ja koronan jälkeiseen Eurooppaan.
Jokesilta voi hakea apurahaa kurssin osallistumismaksuun ja matkoihin. Haku alkaa, kun kurssilaiset on valittu. Näitä apurahoja ei myönnetä opiskelijoille.
Lisätietoja kurssista löydät täältä.
Kuva: Ina Ruokolainen
Korona siirtää syksyn kursseja, Bruce Gilden -workshopin apurahat uudelleen hakuun

Korona siirtää syksyn kursseja, Bruce Gilden -workshopin apurahat uudelleen hakuun

Koronatilanteen kehitys eri maissa on tehnyt säätiön kielikurssien järjestämisestä palapelin, jossa eri maiden yhtenään vaihtuvat matkustusrajoitukset ovat hankaloittaneet kurssien järjestämistä. Viime vuonna kielikurssit jouduttiin perumaan kokonaan. Tänä vuonna Berliinin, Firenzen, Tallinnan, Tukholman ja Valencian kielikurssit saatin järjestettyä elo-syyskuun aikana, vaikkakin kursseihin perinteisesti kuuluvia mediatapaamisia ja vierailuja ei pystytty täysimääräisesti järjestämään. Lontoon kielikurssi siirrettiin lokakuun lopulle ja Montpellierin elokuun kurssi lokakuulle Nizzaan.

Koronan vuoksi kielikurssit järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti loppukesästä. Espanjan ja Italian kursseilla nautittiin huippulämpötiloissa, kun mittari kipusi Etelä-Euroopassa elokuussa lähelle 40:tä lämpöastetta. Ensi vuonna palataan perinteiseen kevätaikatauluun. Kielikurssit järjestetään touko-kesäkuussa 2022. Kielivalikoima ja kurssipaikkojen määrä pienenee tämänvuotisesta. Haku ensi vuoden kielikursseille avautuu syksyn apurahahaussa lokakuussa.

Säätiön ammatillisista kursseista myös Haastattelemisen mestarikurssi ja Animointi-workshop jouduttiin siirtämään syksylle. Bruce Gildenin katukuvauksen workshopia on siirretty kaksi kertaa, ja säätiön hallitus päätti peruuttaa sen, kun uutta ajankohtaa ei löydetty vuodelle 2021. Workshop järjestetään huhtikuussa 2022, ja apurahat työpajaan osallistumiseen avataan uudelleen syksyn apurahahaun yhteydessä lokakuussa.

 

 

Lehtikuvaajien apurahahaku alkaa elokuussa

Lehtikuvaajien apurahahaku alkaa elokuussa

Jokesin Lehtikuvaajarahaston syksyn apurahaku alkaa 19. elokuuta ja päättyy 9. syyskuuta 2021 kello 16.00. Rahasto myöntää Kopiosto-apurahoja lehtikuvaajille valokuvaproduktioiden tekemiseen, kuten näyttelyihin ja julkaisuihin, sekä läheisesti lehtikuvausta sivuaviin opintoihin, täydennyskoulutukseen, konferenssimatkoihin ja tutkimukseen.

Apurahaa hakevan valokuvaajan Kopiosto-valtakirjan tulee olla luovutettu Journalistiliitolle tai hakijan oikeus Kopiosto-apurahoihin on hakemuksessa perusteltava ammatillisella toiminnalla, työhistorialla. Apurahoja ei myönnetä opiskelijoille.

Apurahahakemus tehdään Jokesin sähköiseen apurahajärjestelmään. Hakemus on allekirjoitettava määräaikaan mennessä pankkitunnuksilla. Lue lisää Jokesin apurahojen hakemisesta täältä.

 

Jokes 30 vuotta  -juhlaseminaarissa puhutaan luottamuksesta ja polarisoitumisesta

Jokes 30 vuotta -juhlaseminaarissa puhutaan luottamuksesta ja polarisoitumisesta

Yhteiskunnallinen polarisaatio heikentää yleisön luottamusta journalismiin. Journalistin roolia haastetaan ja kyseenalaistetaan. Millaisilla keinoilla lukijoiden ja katselijoiden luottamusta ylläpidetään? Miten journalismi voi vahvistaa tai heikentää luottamusta?

Perinteisen median rinnalle on syntynyt uusia journalismiksi tekeytyviä julkaisuja ja JSN:oon kuulumattomia medioita. Mielipiteitä, näkökulmia ja Twitter-ulostuloja hiotaan lukijoiden sitouttamiseksi. Onko suomalainen journalismi polarisoitumassa tai politisoitumassa? Ohjaavatko some ja algoritmit journalismia?

Näitä kysymyksiä pohditaan säätiön juhlaseminaarissa 9. syyskuuta kello 13-18  ravintola Töölön auditoriossa Helsingissä. Mukana seminaarissa muun muassa sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa, toimittajat Pasi Kivioja, Susani Mahadura, Jussi Pullinen, Reetta Räty ja Robert Sundman, kirjailija Kaari Utrio sekä toimittajat Salla Vuorikoski ja Yagmur Özberkan. Ohjelma täydentyy kesän aikana. Seminaari on maksuton ja avoin. Ilmoittautuminen alkaa 22. kesäkuuta.

Katso seminaarin alustava ohjelma täältä ja ilmoittaudu mukaan.

Kuva: Pertti Jarla